Hyvä valmentaja saa aikaan pelitason laskun

Täsmentääkseni otsikkoa: hyvä valmentaja aiheuttaa pelitason laskun pelaajalle, joka haluaa parantaa omaa tekniikkaa ja/tai taktiikkaa. Sen sijaan valmentaja, jolta halutaan sparrausta kovassa pelitemmossa ja kuka toimii lyöntiseinänä, todennäköisesti nostaa hitaasti mutta varmasti valmennettavan pelitasoa. Myös valmius pelata kovissa peleissä paranee. Tässäkään valmentamisessa tai valmennuksen ottamisessa ei ole mitään pahaa.

Palataksemme otsikon aiheeseen: tekniikan opettaminen on pitkäjänteistä työtä. Ensimmäinen vaihe on saada myytyä ajatus uudesta tekniikasta. Useimmiten se onnistuu perustelemalla pelaajalle, miten hän tulee uudesta päivitetystä tekniikasta hyötymään. Tekniikan muuttaminen lähtee usein yksinkertaisesta neuvosta tai vinkistä. Käytetään tässä esimerkkipelaaja X:ää, jonka kämmenperuslyöntiä harjoittelimme. X:n haaste kämmenlyönnissä pallottelun perusteella oli suuri määrä epäpuhtaita ja hallitsemattomia osumia. Hänen parin vuoden padelhistoriansa takia hän jollain ihmeen kaupalla sai niitä kenttään yllättävän hyvin, mutta tulimme molemmat siihen tulokseen että lyönti voisi olla paljon hallitumpi. Siinä oli vain yksi vaihde.

Ensimmäinen vaihe kohti kämmenen harjoittelua oli yksinkertainen neuvo “kun lyöt, pidä ranne jämäkkänä” ja aloin paukuttaa palloja kopasta kämmenpuolelle.. Olin siis tullut siihen tulokseen, että huonot osumat johtuivat holtittomasti liikkuvasta ranteesta. Mihin tämä neuvo johti? Ei mihinkään. Kysyin “onko ranne jämäkämpi osumassa?” vastaus oli tietysti “On.”. Yleensä pelaajat eivät näe eivätkä tunne omia virheitään tai lyöntitapoja, ellei heitä opeta tuntemaan niitä.

Seuraavaksi tietysti sanoin, että valitettavasti ranne heiluu samalla tavalla. Sanoin, että yritä vielä kovemmin ja oikein liioittele ranteen paikallaan pysymistä. Tuli hyviä lyöntejä, aivan huikeita jopa muutama….. mutta ranne heilui edelleen, joten HYVÄ! -huudot eivät raikuneet lasikopissa, vaan jatkoimme tutkimusmatkaa.

Tajusin, että ongelma löytyy taakseviennistä. Kun ranne on jo taakseviennin aikana ylirento, se on lähes väkisin osuman aikana sitä myös. Nytkö ongelma ratkesi? “Yritä pitää ranne jo taakseviennin aikana jämäkkänä. Vie maila taakse kärki edellä”. Muutama lyönti… TÄSMÄLLEEN saman näköisiä kuin aikaisemmat.

Kun tunnista on mennyt 20 minuuttia yhden yksinkertaisen asian harjoitteluun, voisi kuvitella että on aika sanoa hyvähyvä, menee jotenkin sinnepäin ja vaihtaa aikaa, mutta totesin pelaajalle “Nyt tässä on sellainen tilanne, että on mun vastuulla että opit tekemään tän kuten meillä on tavoitteena (huom! pelaaja edelleen halusi sinnikkäästi harjoitella kämmentä), joten keksitään kyllä keino.

Sivuhuomiona sanoisin myös, että usein sinnikkyys loppuu siihen, kun puhuminen ei tehoa. Joko pelaajan tai valmentajan.

Minun oli pakko kehittää tapa, millä ranne pysyisi väkisin hallinnassa. Siispä kehitettiin harjoitus: pelaaja X:n piti lyödä kämmenlyöntiä kahdella kädellä. Voila! Ensimmäisen kerran koko tunnin aikana kämmenlyönti lähti niin, että ranne ei heilu. Heitin toisen pallon, kolmannen ja kaksikymmentä lisää. Ranne pysyi jokaisessa lyönnissä hallinnassa. Tästä innostuneena lähdimme jatkokehittelemään treeniä: kaksi lyöntiä kahdella kädellä, yksi yhdellä ja X yrittää saada saman hallinnan tunteen kuin kahdellakin. Onnistui. Kaksi lyöntiä kahdella kädellä, kaksi yhdellä kädellä…. Ei onnistunut. Palasimme 2-1-2-1 rytmiin.

Näitä jumpattuamme ja hiljalleen yhden käden lyöntien määrää lisättyämme pääsimmä vihdoin tilanteeseen, jossa X pystyi lyömään 10 kämmenlyöntiä peräkkäin ilman että ranne heilui yhtään.

Aikaa oli mennyt vain 45 minuuttia… pelkän kämmenlyönnin parissa.

Usein kun tekniikkaa oikeasti KEHITETÄÄN, on tilanne, että se ei aukea ensimmäisellä yrityksellä. Se, että tekniikan opetteleminen vaatii kärsivällisyyttä on (kai) selvää. Se, että sen opettaminenkin vaatii sitä, kaipaa joskus muistuttelua.

No, treenit loppuivat ja X:llä oli käsitys siitä, miten lähtisi lyömään kämmentä seuraavissa peleissä. Parin päivän päästä kyselin kuulumisia, että miten pelit olivat menneet ja vastaus oli, että pelitaso ja varsinkin kämmenlyönti oli aivan kauheaa. Vastaukseni hänelle oli, että ei haittaa. Saa syyttää minua vielä seuraavan kuukauden tai pari. Tekniikan opettelemisessa on se ongelma, että pelaaja yrittää taistella omia totuttuja liikeratoja vastaan ja ylikeskittyy niiden muuttamiseen. Se aiheuttaa vanhan ja uuden sekoittumista, huonoja osumia, huonoja MUITAKIN lyöntejä kuin se harjoiteltava lyönti, koska keskittyminen on niin suuresti vain yhdessä tietyssä asiassa. Ja se on ok.

En ole törmännyt 12 -vuotisen valmentajan urallani montaakaan kertaa tapaukseen, jolloin aito tekniikan MUUTOS olisi suoraan aiheuttanut pelitason nousun pelitilanteessa. Kehittymistä voisi rinnastaa salimaailmasta tuttuun käsitteeseen superkompensaatio.

Vihreä nuoli yläviistoon tarkoittaa optimaalista tapaa kehittyä. Tehdään harjoite, joka pudottaa suorituskykyä jonkin verran. Kun antaa aikaa (palautua), suorituskyky lähtee nousemaan ja nousee optimaalisessa tilanteessa yli aiemman maksimitason. Tämän jälkeen tehdään taas uusi harjoite ja annetaan ajan kulua, ja taso nousee taas. Jotta tähän superkompensaation esittämään kaavaan päästään, täytyy olla

1. sinnikäs

2. hyväksyä hetkellinen pelitason lasku

3. ottaa tarpeeksi vähän kehityskohteita

Punainen kuvaaja esittää hienosti sitä, mitä tapahtuu jos kehityskohteita tai teknisiä juttuja on liikaa. Missään vaiheessa pelitaso ei pääse nousemaan toivotulle tasolle, ja se voi junnata paikoillaan tai pahimmassa tapauksessa peli sekoaa enemmän ja enemmän… ja pian koko peli on hukassa.

Olen sanonut monelle valmennettavalleni, että pelitason laskusta saa sitten syyttää minua… seuraavan kuukauden tai pari. Monella uusi lyöntitapa on lähtenyt aukeamaan nopeammin, joillain on mennyt juurikin se 1-2kk. Se, mikä on ollut yhteistä näissä treenaajissa, on se että LOPULTA sinnikäs tekniikkaan keskittyminen ja harjoitteleminen on palkittu ja he ovat päässeet nauttimaan uudesta tehokkaammasta lyönnistä.

Summa summarum.. Hyvä valmentaja aiheuttaa aika-ajoin pelitason romahduksen, koska on todennäköistä että ilman romahdusta ei myöskään pysty nousta uudelle tasolle. Muistakaa kuitenkin, että nyt tarkoitetaan nimenomaan tekniikan (ja ehkä myös taktiikan) aitoa kehittämistä eikä ainoastaan toistojen kautta tulevaa tasalaatuisuutta.

Ristiriidat valmentajan neuvoissa

Aluksi on mainittava, että valmentajalla on oltava mielessä se maali, mihin hiljalleen pelaajan kanssa pyritään. Tie maalia kohti voi olla kovinkin pitkä, kivinen ja ennen kaikkea ristiriitainen. Aihetta on helpoin käsitellä esimerkkien kautta.

Ranne:

Monille lause “pidä ranne jämäkkänä” on tuttu. Se onkin hyvä neuvo aloittelevalle ja jopa hieman enemmänkin pelanneelle padelistille. Se johtuu siitä, että mitä vähemmän on liikkuvia osia, sen helpompi hallita lyöntiä. Näin ainakin teoriassa. Ranne on myös aika vaikeasti hallittava kehonosa ja pienikin väärä heilautus tai asento aiheuttaa lyönnin täydellisen epäonnistumisen.

Kun tekniikka ja peli kehittyy, lyönnit näyttävät hallituilta ja peruspalikat ovat kunnossa, saattaa kuitenkin herätä ajatus “voisikohan rannetta jotenkin hyödyntää?”. Voi. Jatkamalla liikeketjua ranteella pystyy jämäköittämään lyöntiä, tuottaamaan lisää kierrettä tai tuodmaan oikeanlaista rentoutta lyöntitekniikkaan. Peruslyönnissä ranteella voi tuottaa lisää vauhtia, lentolyönnissä, bandejassa, viborassa ja cuchillassa sitä voi käyttää vauhdin sekä kierreen tuottamiseen jne jne. Pääasia on kuitenkin, että lyönti pysyy edelleen tarpeeksi hallittuna tilanteeseen ja lyönnin tavoitteeseen nähden.

Eli yksinkertaistetusti: padeluran alkutaipaleella neuvo voi olla “rannetta ei saa käyttää”, ja kun ura etenee, koutsi sanookin “miksi et käyttäisi rannetta?”. Ristiriitaista.

Pelikeskus:

Kuten ranteen käyttämisessä, pelikeskuksen opettamisestakin löytyy suorastaan kammottavia ristiriitoja. Moni valmentaja, itseni mukaan lukien, neuvoo pelaajia seuraavalla tavalla: “odota aina palloa joko takaviivan takana tai kolmen metrin päässä verkosta.. Älä ikinä missään muualla.”

Vinkki on mielestäni hyvä ja erittäin perusteltu silloin, kun pelikeskuksen hahmottaminen on vielä vaiheessa ja oikeaa (näistä kahdesta oikeaa) ei oikein vielä löydy: Takakentällä ollaan, kun vastustajat ovat verkolla, verkolla ollaan, kun vastustajat ovat takakentällä. Yksinkertaistaminen helpottaa opettelua. Kuitenkin kun taas kerran peli kehittyy, voi kenttää alkaa käyttää monipuolisemmin.

Tylsästi tässäkin murskataan illuusio optimaalisista pelikeskuksista, kun nämä muka oikeat paikat ovat löytyneet. “No man's land” on käsite, mitä esimerkiksi WPT:n huiput käyttävät erittäin paljon. Matalan, chiquita -lyönnin jälkeen tullaan hieman vastaan. Lobin jälkeen tullaan hieman vastaan... tai muuten vaan mennään heilumaan ruudun keskelle, olematta oikein kummassakaan “keskuksessa”.

Syy miksi sen käyttöä opetellaan vasta, kun nuo kaksi peruspilaria ovat täysin hallussa on, että yleistettynä ihmiset rynnivät ties minkälaisten pallojen perässä eteenpäin. Mikäli liian aikaisessa vaiheessa “annamme luvan” hyökätä kohti verkkoa, saattaa pelikeskuksen käsite hämärtyä ja pelaaminen on taas täysin sattumanvaraista, suorastaan kuritonta.

Yksinkertaistetusti: “älä ole missäään muualla kuin takakentällä lasien saumojen risteyksessä tai verkolla ykkös -ja kakkostolpan välissä” muuttuu ohjeeksi: “ole missä vain, kunhan se on tilanteeseen nähden viisasta”.

Etäisyys verkosta:

Etäisyys verkosta liittyy hieman aikaisempaan aiheeseen. Kokemukseni mukaan aloittelijoita ohjataan verkkopelissä erilaisiin pelikeskuksiin. Ottamatta erityisesti kantaa muihin vaihtoehtoihin, perustelen mielummin oman kantani: ohjaan yleensä pelaajan ykkös -ja kakkostolpan väliin noin kolmen metrin päähän verkosta parista eri syystä

1) Pelaajan yli lyöminen on vaikeampaa, kuin lähempänä verkkoa ollessa

2) Pelaajan lentolyönti ohjautuu hiljalleen oikeaan suuntaan. Tarpeeksi kaukana verkosta ollessa joutuu eri tavalla lyömään pallon alle, eli harjaamaan / kannattelemaan palloa ilmassa, kun taas verkon päältä läsäytellessä riittää paistinpannuotteella alaspäin painaminen. Se ei ole kovinkaan rakentavaa toimintaa pidemmässä juoksussa, vaikkakin alkuvaiheessa se saattaa tuntua, ja varmasti onkin, huomattavasti helpompaa. Koen kuitenkin, että valmentajalla on vastuu katsoa asiaa pidemmällä tähtäimellä.

Kuitenkin jossain vaiheessa, kun pelaaja on omaksunut pelikeskukseksi tuon maagisen kolmen metrin päässä olevan pisteen, saatan ehdottaa, että tietynlaisten lyöntien jälkeen kannattaakin siirtyä naama kiinni verkkoon. Yksi tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun jompi kumpi saa lyötyä pahan alakierteisen lyönnin, jonka korkealle nostaminen on vastustajille kohtuuttoman vaikeaa.

Lyö hiljaa:

Tämä on varmaankin eniten keskustelua, ihmettelyä ja suuria mielipiteitä sisältävä aihepiiri. “Padel on älypeli, jossa ei tarvitse lyödä kovaa”, “padelissa ei kovaa lyömällä pärjää” ja “noi kovaa lyövät ovat vaan tennispelaajia, jotka ei tajua padelista mitään”.

Asiahan ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Olen samaa mieltä, että alkuvaiheessa suurin osa padellyönneistä kannattaa harjoitella suhteellisen matalalla temmolla lähinnä siksi, että silloin tekniikka on yleensä helpoin toteuttaa oikein. Kun osumakohta ja liikerata tulevat tutuiksi, voi lyönnin vauhtiakin lisätä.

Hiljaa lyöminen on myös toki perusteltua monessa tilanteessa, esimerkiksi:

1) jos on “paikka lyödä kovaa”, muttei pysty lyömään tarpeeksi kovaa, on viisaampaa lyödä rauhallisempi alakierteinen lyönti, jotta vastustajat eivät pääse hyökkäyspaikkaan

2) jos asento on huono ja sen takia olisi todella vaikeaa lyödä palloa kenttään kovaa

3) mikäli vastustajaa on kiusattu oikeasti kovilla lyönneillä, voi välillä vastaavasta paikasta lyödä hiljaisen lirun vastustajan hämäykseksi

Yleisesti ottaenkin on hyvä tiedostaa, että tehokkaaseen hyökkäys -ja puolustuspeliin tarvitsee samankaltaisesta pallosta 2-3 eri vaihtoehtoa joita toteuttaa säännöllisen epäsäännöllisesti.

Kuitenkin todellisuudessa kovat pelurit lyövät aika paljon kovaa takakentältä... Kovia vibora-lyöntejä, kickssmashejä tai iskulyöntejä sekä lentolyöntejä tilanteen mukaan. Padelissa ei tietenkään tarvitse lyödä kovaa ennen kuin on hyvä paikka, koska virhemarginaali suhteessa puolustamisen helppouteen ei tue sellaista ratkaisua. Kuitenkin lyönnin tempo on pidettävä sellaisena, että vastustaja ei voi tehdä aivan mitä huvittaa ja mitä korkeammalle pelitaso menee, sitä paremmin pitää hyödyntää niitä tappopaikkoja, joita harvenevissa määrin tulee.

Jos kiteyttää tämän kappaleen, voisi sanoa että hiljaa lyöminen on hyvä, kun harjoitellaan tekniikkaa ja kun kovaa ei osata lyödä tarpeeksi varmasti. Kun taitotaso kehittyy, moniin lyönteihin tulee kovia, keskikovia, kierteisiä ja vähemmän kierteisiä vaihtoehtoja joita käytetään tilanteen, mielikuvituksen ja hetkellisten päähänpistojen mukaan ..ja tietysti vastustajaa sekottaakseen.

Täytyy myös sanoa, että moni pelaaja on profiililtaan kovin “joko - tai” -tyylinen. Tällä hetkellä valmennuksessani on pari pelaajaa, joille sanon jatkuvasti, että heidän tulisi lyödä hiljempaa.. mutta myös pari ketä kehoitan lyömään usein huomattavasti kovempaa.

Kauheinta tietysti on, jos nämä vielä kuulevat toistensa neuvot...

Pohdintaa padelissa kehittymisestä ja valmentamisesta

Moni uusi padelharrastaja päätyy pelaamaan tutun porukan kanssa aloittaessaan lajin. Yleensä porukka aloittaa harrastuksen suurinpiirtein samaan aikaan ja he ovat saman tasoisia.. tai ainakin ennen pitkään ihmiset ajautuvat oman tasoisiin peliporukoihin. Kehitystä tulee tasaisesti ja uudet tavat viimeistellä pisteitä alkavat löytämään muotoaan. Sitä myötä kun pisteiden tekeminen kehittyy, kehittyy myös puolustaminen.

Tämän jatkuessa kuukausia säännöllisesti, alkaa muodostua mielikuva laadukkaasta ja tehokkaasta pelaamisesta ja suorituksia heijastetaan kokemuksiin aikaisemmista pelikerroista. Mielikuvasta voi tulla jopa varsin vahva olettamus padelpelaamisen standardiksi.

Kehittyminen ja uudet onnistumiset ruokkivat kehittymisen janoa ja mahdollisesti jossain vaiheessa koetaan, että edessä kohoava seinä on liian korkea itse kiivettäväksi ja siihen pyydetään apua kokeneemmilta pelaajilta tai valmentajilta.

Ensimmäisen valmennustunnin alkaessa kaksi usein kovin erilaista padelmaailmaa kohtaavat ja koittavat kommunikoida keskenään: äärimmäisessä tapauksessa aloittelijan ja kansallisen huipun maailmat. Valmentajan tehtävä on analysoida alkuvaiheessa pelaajan vahvuudet ja heikkoudet. Hän luo vahvan mielikuvan siitä, mitkä kehityskohteet ovat olennaisia yleisen pelitason kasvamiselle – mistä tulee nopeasti konkreettista apua? Pelaajan tehtävä tässä vaiheessa on pyrkiä irtautumaan vanhoista olettamuksista ja välillä se voi tuntua jopa turhauttavalta.

“Miksi näin ei ole viisasta lyödä? Voitan tällä aina pisteen..”

Näitä kysymyksiä kuulee usein.. ja olen itsekin niitä kysynyt espanjalaisilta guruilta. Yleensä perustelu on se, että tämän hetken tasolle tietyt valinnat riittävät, mutta jos haluaa pärjätä kovemmissa peleissä, on toimittava taas korkeammilla standardeilla.

“This might work in Finland but.....” -Daniel Dios

Toki muutokselle on oltava aina perustelut. Valmentaja on kuin kauppias: hän myy ajatusta erilaisesta tekniikasta, jolla pyritään saavuttamaan jotain pelillistä hyötyä. Myyjän on onnistuttava vakuuttamaan asiakas muutoksen hyödyllisyydestä. Loppujen lopuksi hinta muutokselle on kuitenkin viikkojen, ehkä jopa kuukausien tuskailu totuttujen liikeratojen muuttumisesta, ennen kuin uusi tekniikka alkaa asettua aloilleen.

Jos valmentaja ei pysty perustelemaan myymäänsä tuotetta, älä osta.

Jos kuitenkin ostat ajatuksen ja haluat saada valmennuksen hinnalle vastinetta, vaali hyväksymääsi tekniikkamuutosta. Keskity siihen jokaisella toistolla. Jos teet näin, et tarvitse jokaiseen bandejaan valmentajan valvovaa silmää. Jos olet oppinut ymmärtämään eron onnistuneen ja epäonnistuneen suorituksen välillä ja pystyt korjaamaan asian seuraavalla toistolla, voit tehdä paljon myös omatoimisesti.

Pelaajana:

1. Muista vaatia. On vaikea motivoitua kunnolla jos ei täysin ymmärrä muutoksen syytä.

2. Ota vastuu oppimisesta. Valmentaja ei voi muuta kuin ohjata oikeaan suuntaan. Määränpään saavuttaminen on itsestä kiinni.

Terveisin,

Ville

Valmentajan silmä

Valmentajan silmä on termi, jolla tarkoitetaan valmentajan kykyä nähdä pelaajan teknisiä (miksei myös taktisiakin) virheitä. Moni ihminen saattaa tietää miltä oikea suoritus näyttää, mutta olennaisinta on valita oikea reitti kohti täydellisyyttä hipovaa tekniikkaa.

Pelaajilla on useita erilaisia kehiyskohtia (huom. ei virheitä) lyöntisuorituksessa, tasosta riippumatta. Otetaan esimerkiksi vaikka kämmenlyönti ennen seinää. Erilaisia kehityskohtia voi olla muun muassa:

- Jalkatyö

- Vartalon kierto

- Ranne

- Ote

- Liikerata

- Kineettinen liikeketju

Jalkatyö

Yleisin kehityskohde jota lähden korjaamaan on lyönnin aikainen rauhallisuus. Lyödessä kämmenlyöntiä voimme olettaa, että vastustajat ovat verkolla ja haluamme hallitusti joko ohjata lyönnin vastustajan jalkoihin, nostaa sen verkkopelaajien yli tai lyödä lujaa verkkopelaajia kohti. Jokaiseen suoritukseen olisi hyvä saada jalat tukevasti ja tasapainoisesti maahan.

Useimmiten kun puolustaa verkkopelaajaa vastaan, pallo tulee kohtuullisen nopeasti. Tämä tarkoittaa sitä, että käytännössä jalka-asento on useimmiten avoin ja polvet hieman koukussa. Mikäli on aikaa ja painon ehtii siirtää eteenpän, voi hieman nojautua palloa kohti ja lyönnin aikana astua vasemman jalan eteen (oikeakätiset) tuoden kropasta hieman vielä tukea lyöntisuoritukseen.

Yleisesti ottaen kuitenkin vinkiksi suurimmalle osalle pelaajista riittää se, että pidetään jalat tukevasti maassa lyönnin aikana ja polvet hieman koukussa.

Vartalon kierto

Useimmiten kun mailaa viedään taakse, riittää että se viedään vain hartioiden avulla vartalon sivulle. Joskus vartalo voi kiertyä liikaa tehden voimakkuuden säätelemisestä hankalaa. Joskus taas maila viedään taakse ainoastaan kädellä, jolloin kaikki lyönnissä oleva vauhti tehdään pelkällä käden heilautuksella tehden suorituksesta epävarman.

Ranteen käyttö

Ihmiset käyttävät padellyönneissä rannetta eri tavoin, usein riippuen taustasta. Ranteella voi helposti pilata muuten loistavan liikeradan koska sillä saa voimistettua saattoa eri suuntiin tai käänneltyä mailan lapaa. Kaiken sen kun tekee vielä aivan väärään aikaan, tulee varmasti ongelmia. Ranne onkin yksi ensimmäisistä asioista joihin usein kiinnitän huomiota, koska se säätelee mailan lavan asentoa osumakohdassa, joka on toinen lyönnin suunnan määrittäjistä. Usein riittää vinkki siitä, että koitetaan pitää ranne jämäkkänä liikkeen aikana, koska liian löysä ranne esimerkiksi voi aiheuttaa mailan lavan kääntymisen ylöspäin ja lyönti karkaa silloin helposti pitkäksi. Ristiriitaista toki on, että peliuran edetessä rannetta saatetaan alkaa hyödyntää enemmän ja enemmän koska sen avulla mailan kärkeen saa hyvin vauhtia ja se tietyissä tapauksissa voi rentouttaa koko lyöntiliikettä. Ranne on kuitenkin vaikea hallita ja siksi aluksi sen käyttämistä ei liiemmin pyritä harjoittelemaan.

Kuitenkin on hyvä muistaa että vika voi löytyä jostain muusta osasta lyöntiä. Esimerkiksi ranteen kääntyminen lyöntihetkellä voi johtua jo siitä, että lyönnin taakseviennissä jo ranne on löysänä tai maila viedään taakse kyynerpää edellä. Tällöin lyönnistä tulee helposti todella piiskamainen, ranteen viuhuessa hurjasti mukana. On ymmärrettävä asioiden syitä ja seurauksia.

Ote

Tähän todennäköisesti puututaan vain, jos pelaaja pelaa “paistinpannuotteella” tai silloin kun pelitaso on jo korkea. Ote riippuu siitä, mitä haluaa tehdä. Periaatteessa voi pärjätä vain yhdellä otteella (vasaraote), mutta kun pelitaso nousee, voi alkaa hyödyntää hieman sovellettuja ratkaisuja. Esimerkiksi matalia palloja lyödessä ennen seinää, on hyvä kääntää otetta hieman suljetummaksi, jolloin pallon lyöminen jalkoihin helpottuu huomattavasti ja palloon saa helpommin yläkierrettä.

Liikerata

Liikeradalla tarkoitan kokonaisuutta, johon kuuluu taaksevienti sekä saatto. Liikerata ja mailan lavan asento ovat todella läheisissä väleissä. Periaatteessa lyönnin suunta ja lopputulos riippuu siitä, missä asennossa maila on osumakohdassa ja minkälainen mailan liikerata on. Usein huomio kiinnittyy joko liian pitkään taaksevientiin tai sitten saaton suunta ei tue sitä, mitä lyönnillä halutaan tehdä.

Kineettinen liikeketju

Pelaajan lyönnistä voi löytyä kaikki: vartalon kierto, hyvä osumakohta, ranne jämäkkänä ja otekin toimii, mutta tuntuu että jokin on vialla. Tällöin huomio saattaa siirtyä liikeketjun toimimiseen. Mikäli esimerkiksi lyödessä käsi lähtee kiihtymään ennen vartalon kiertoa, ei vartalosta saada toivottua vakautta lyönnin hallintaan.

Kuten aiemmin mainittu, näitä tietoja käyttäen valmentajan on tehtävä valinta, tai oikeastaan kokeilu, mitä muuttamalla / parantelemalla saadaan paras mahdollinen lopputulos juuri sillä hetkellä. Ihmisiä motivoi, kun muutoksista saa heti konkreettista hyötyä.

Joskus kokeilu jää vain kokeiluksi. Jostain syystä valmentaja ei onnistu luomaan pelaajalle sellaisia olosuhteita, että hän onnistuisi toteuttamaan toivottua muutosta.. tai sitten pelaaja ei juuri sen hetken taitotasolla siihen pysty; silloin on lähestyttävä lyöntiä eri kulmasta ja todettava että kyseinen muutos jää johonkin tulevaisuuteen. Tämäkin vaatii valmentajan silmää.

Miksi ihmeessä tässä kirjoituksessa lukee niin monesti “esimerkiksi”, “useimmiten”, “yleisesti ottaen” tai “riippuen”?

No, valmentaminen on aina yksilöiden kanssa toimimista ja pelaajia on todella monia erilaisia. Eri ihmiset pystyvät omaksumaan eri asioita todella eri tahtiin ja hyötyvät erilaisista teknisistä muutoksista eri tavoin. Siksi on mahdotonta kirjoittaa mitään ehdotonta sääntöä tai periaatetta lyöntien eri osille, vaan jokaisen pelaajan lyönti on tulkittava ja analysoitava erikseen.

Valmentaminen on loppujen lopuksi kokeilemista. Ensin kokeillaan mikä muutos toimisi kenellekin. Sen jälkeen kokeillaan minkälaisilla pedagogisilla keinoilla niitä lähteä opettamaan. Tämän tiedostaen voi sanoa, että loppujen lopuksi hyvä valmentaja on sellainen, joka hyväksyy sen, että ainoa mitä voi tehdä on kokeilla ja edetä sen perusteella. Ja hyväksyy myös sen, että kokeilu ei aina mene oikein ja suunnitelmia on muutettava nöyrästi.

Terveisin,

Ville

Kahdeksanportainen tekniikan opettelu

Ihmiset tulevat usein valmennukseen siinä toivossa, että lyöntitekniikka paranisi. Välillä odotukset yhden kerran valmennustunnista saattavatkin olla varsin korkeat. On kuitenkin muistettava, että uusien liikeratojen opettelemiseen, saatika sitten vanhoista liikeradoista pois oppimiseen vaadittava aika, on usein jotain muuta kuin vain yhden kerran tekniikkatreenisessio.

Mielestäni tekniikan opettelu on hyvä jakaa eri vaiheisiin, joissa kehityskohteena olevaa lyöntiä lähdetään työstämään helpommista olosuhteista vaikeampiin.

1. Paikallaan heitosta

Näin pystyt keskittyä vain ja ainoastaan toivottuun asiaan. Mikäli joudut samalla keskittymään pallon luokse liikkumiseen sekä pompun oikein arvioimiseen, jää vain pieni osa kapasiteetista siihen, mitä oikeasti ollaan harjoittelemassa. Tämän vuoksi on hyvä lähteä harjoittelemaan niin, että valmentaja heittää palloa pelaajalle, hänen ollessa paikallaan. Heittämällä on myös valmentajana paljon helpompi vakioida pallon lentorata, sekä ohjata pelaajan osumakohtaa toivottuun suuntaan (hänellä on jalat paikoillaan, joten osumakohta riippuu heiton kovuudesta, korkeudesta ja etäisyydestä). Näin saadaan oikeanlainen tunne onnistuneeseen lyöntiin ja pelaaja alkaa hahmottamaan mihin lyönnillä pyritään ja mitä konkreettista hyötyä tekniikan muuttamisesta saa. Tämä luo motivaation oppia.

2. Liikkeestä heitosta

Parin askeleen liike tuo jo lisähaastetta, mutta usein lyönnin onnistuessa paikoillaan, päästään tämän vaiheen yli kohtuullisen nopeasti. Pelaaja joutuu kuitenkin jo etsimään oikean jalka-asennon ja etäisyyden – kuitenkin helpotetuissa olosuhteissa, kun pallo lentää hitaasti ja tulee aina samalla tavalla. Jotta seuraavalle portaalle voi siirtyä, on pelaajan kuitenkin saatava onnistumisen elämyksiä myös näin.

3. “Paikallaan” kopasta lyödessä

Kolmannessa vaiheessa valmentaja voi siirtyä toiselle puolelle verkkoa lyömään palloa kopasta, kuitenkin vielä helposti pelaajan ulottuviin. Muutos heitosta tekemiseen on, että pallon lentorata todennäköisesti hieman vaihtelee valmentajan lyödessä, sekä tulee aivan uusi tekijä mukaan: pallossa itsessään on jo vauhtia, joten vastapalloon lyöminen toisaalta mahdollistaa pallon jo aikaisemman vauhdin hyödyntämisen, mutta tekee ajoittamisesta hankalampaa. Tällä portaalla on kriittistä saada tarpeeksi onnistumisia, jotta seuraavissa ei kompastuta.

4. Liikkeestä kopasta lyöminen

Samalla tavalla etenemme, kuin heitosta tehdessä. Kun pallon lentorata ja pallon vauhtia vastaan lyöminen on tullut tarpeeksi tutuksi, voimme lisätä uuden muuttujan: pallon luokse liikkumisen. Tässä vaiheessa pelaaja joutuu välillä keskittymään aktiivisesti halutun tekniikan lisäksi myös siihen, miten liikkua pallon luokse. Pallo voi olla liian lähellä, kaukana, takana tai edessä. Usein kuitenkin liian lähellä ja takana, koska on kovin luonnollista yrittää pitää koko lyöntitapahtuma kropan lähellä, koska se tuntuu niin helpommin hallittavalta.

5. Muiden lyöntien lisääminen

Kun lyönti tuntuu kopasta helpolta jopa parin askeleen jälkeen, aletaan lisäämään kierroksia. Tähän asti pelaaja on saanut keskittyä pelkästään yhden lyönnin yhteen tekniikan osaan ja kaikki tuntuu periaatteessa yksinkertaiselta. Siksi on aika luoda uudenlainen ärsyke: esimerkiksi kämmenlentolyöntiä harjoitellessa sekoitetaan mukaan rystylentolyönti, tai jopa vielä lisäksi bandeja. Sarja rystyvolley, 2 kämmenvolleytä, rystyvolley, 2 kämmenvolleytä pakottaa pelaajan keskittymään erityisen tarkasti, kun lyöntipuoli vaihtuu. Kaksi kämmenvolleytä peräkkäin siksi, että ensimmäisen haastavan toiston jälkeen on vielä mahdollista korjata edellisen mahdolliset virheet. Näin oppiminen vahvistuu ja pelaaja oppii itse korjaamaan omia virheitään.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä saattaa sekoittaa monen pään aluksi, joten kopastajakotemmon on oltava suhteellisen hidas – varsinkin aluksi. Jokaisella kerralla, kun pelaaja vaihtaa tuolle rystypuolelle, keskittyminen kämmenen teknisistä koukeroista herpaantuu mitä suurimmalla todennäköisyydellä, ja siitä kiinnisaaminen on tehtävä lyhyessä ajassa. Erittäin kriittinen vaihe tekniikan harjoittelussa.

6. Elävään palloon harjoitteleminen

Kun ensimmäiset viisi porrasta on käyty läpi (joskus niissä voi mennä 3 viikkoa, joskus 20 minuuttia), voidaan siirtyä lyömään “pallottelutilanteeseen”. Muutos voi tuntua pieneltä, mutta todellisuudessa tämä on suurin harppaus, mitä tekniikan opettelussa otetaan ja voi vaatia jopa ärsyttävän määrän aikaa. Pallottelussa tulee niin monta eri tekijää: täytyy lukea vastustajan lyöntiä, kierrettä, lyöntisuuntaa, pallon lentorataa, pomppua.. kaikkea. Ja ehkä vielä yrittää keskittyä siihen, mitä teknistä osa-aluetta olimmekaan parantamassa. Tässä vaiheessa voi vielä lyödä kuitenkin pelkästään yhtä lyöntiä ja keskittyä vain siihen.

7. Elävä pallo + muut lyönnit

Kuten aiemmin kopasta, nyt voidaan pyrkiä pitämään palloa elossa niin, että valmentaja sekoittaa mukaan edellisen esimerkin mukaisesti rystyvolleytä ja vaikkapa bandejaa. Täten päästään jo lähelle pelitilanteen luomia edellytyksiä – vaikkei silti kuitenkaan täysin.

8. Pelitilanne

Viimeisin muttei suinkaan vähäisin tekniikan harjoittelu tapahtuu pelitilanteessa. Äärimmäisen vaihtelevat olosuhteet riippuen vastustajien lyöntivalikoimista laittaa teknisen kehityksen lopulliselle koetukselle. Usein kuuleekin pelaajan sanovan “kyllä se näissä treeneissä, mutta pelissä....”. Tästä syystä on hyväksyttävä, että lopulliselle tekniikan muuttumiselle on annettava aikaa. Ajan lisäksi ajatuksia. Mikäli treenattavaan asiaan keskittyy ainoastaan valmentajan kanssa, on todennäköistä että tekniikalle ei tapahdu pitkään aikaan mitään. Sen sijaan jos pelatessakin pyrkii toteuttamaan sovittuja asioita, tekniikka voi muuttua hyvinkin nopeasti.

Pelatessa on myös hyväksyttävä virheet. Hyvä valmentaja oppii tunnistamaan onnistuneen harjoiteltavan tekniikan ja onnistuneen lyönnin eron. Hieman keskeneräiselläkin tekniikalla voi lyödä uskomattoman hienoja lyöntejä. Kyse on siitä, millä tekniikalla pystyy toistamaan laadukasta lyöntiä hyvällä onnistumisprosentilla. Oppimisen kannalta virheiden tekeminen on täysin ok niin kauan kun tavoitetekniikasta on pidetty kiinni.

Nämä portaat eivät tarkoita sitä, etteikö portaiden välillä voisi ajoittain pomppia, jos se on tarkoituksenmukaista ja ymmärretään kuitenkin jokaisen portaan merkitys tekniikan harjoittelussa. Ja voi myös huomioida sen että joissain tilanteissa tietyt portaat voidaan ohittaa kovinkin vauhdikkaasti, mikäli pelaaja omaksuu tekniikan tiettyyn pisteeseen asti tarpeeksi hyvin.

Mainittavaa on myös, että jokaisen portaan aikana on mahdollista käyttää erilaisia pedagogisia tehokeinoja, jotta oppiminen olisi helpompaa. Tehokeinot riippuvat täysin lyönnin kehityskohteesta sekä siitä, millä tavalla kukin pelaaja sattuu omaksumaan asioita. Tästä syystä selkeätä ja yksiselitteistä vastausta keinojen valintaan ei oikein voi antaa.

Ehkä ensi blogissa kuitenkin niistä lisää....

Terveisin,

Ville

Oppiminen & pedagogiset tehokeinot

Ihmiset oppivat eri tavoin. Joillekin on helpointa oppia, kun näkee mallin. Jotkut oppivat kokeilemalla itse yrityksen ja erehdyksen kautta, toiset taas kuuntelemalla, pohtimalla ja sisäistämällä. Kaikkia näitä ihmisiä kuitenkin yhdistää kaksi asiaa: Ensinnäkin, kun joku liikerata on opittu ja se on lihasmuistissa, siitä on erittäin vaikea päästä eroon. Toinen yhdistävä tekijä on mahdottomuus hahmottaa täysin omaa tekemistä. Nämä tekijät yhdistävät kaikkia taitolajeja – varsinkin niitä, joissa taitoa ja koordinaatiota vaativat suoritukset tehdään kaiken lisäksi varsin vauhdikkaan liikkumisen päätteeksi.

Sivuhuomautuksena on sanottava, että mallioppiminen ei välttämättä ole tutkitusti taitoa vaativissa lajeissa paras mahdollinen. Ns. ydinkeskeinen oppiminen, missä lähdetään kehittämään pelaajan lyöntiä heijastaen hänen jo osaamaansa on parempi kuin se, että lähdetään suoraan kopioimaan valmentajan suoritustekniikkaa. On muistettava että on olemassa lyöntityylejä, jotka voivat ja saavat vaihdella, sekä lyöntitekniikan eri osa-alueita, joista koostuu se, onko lyönnillä mahdollista saavuttaa haluttu lopputulos.

LIHASMUISTI

Kun ihminen tekee asiat tarpeeksi kauan tietyllä tavalla, kehittyy ns. lihasmuisti. Kroppa pyrkii tekemään samankaltaisissa tilanteissa aina samalla tavalla, toki välillä hieman epäonnistuen (muutenhan loppujen lopuksi kaikki suoritukset olisivat virheettömiä). Hyvä asia tässä on se, että kun valmentaja näkee esimerkiksi 10 kämmenlyöntiä, hän pystyy rakentamaan jo suhteellisen valistuneen käsityksen niistä kehityskohdista, mitkä vaikuttavat lyöntiin eniten.

Haasteeksi muodostuu tietysti totutun liikeradan muuttaminen. Lähes joka tilanteessa, uudella tekniikalla lyöminen tuntuu aluksi suorastaan luonnottomalta ja ehkä jopa järjen vastaiselta. Aivot taistelevat uutta liikerataa vastaan ja yrittää palauttaa kropan ruotuun ja palata takaisin vanhaan ja tuttuun. Ensimmäinen askel lihasmuistia vastaan taistelemiseen on siis luonnottoman tunteen hyväksyminen.

Toinen askel on se, että valmentajan on luotava olosuhteet, jolloin onnistumisia tulee uudella tekniikalla. Ilman tätä askelta on lähes mahdoton motivoida. “Kyllä se vielä...” -lause ei hirveästi innosta, jos pelaaja on lyönyt 368 kertaa bandejan takaseinän yli. Helpotetaan suoritusta, helpotetaan olosuhteita ja kehitetään mielikuvia joilla mennään kohti muutosta.

On tärkeää huomioida että muutokset eivät oikein voi olla yhden asteen mailan lavan kääntämistä tai kolmen sentin taakse viennin lyhentämisiä. Mitä pienempi muutos on, sitä nopeammin tekniikka palaa siihen vanhaan totuttuun liikerataan. Aluksi liioittelu on tärkeää. Tekniikka todennäköisesti asettuu sopivasti kultaiselle keskitielle.

Kun nämä askelmerkit on painettu kenttään, voidaan alkaa tekemään toistoja toistojen perään. Harjoittelun portaista oli kirjoitusta aiemmassa blogissa.

OMAN TEKEMISEN HAHMOTTAMINEN

Valmentajana olen törmännyt satoja, ellen jopa tuhansia kertoja tilanteeseen, jossa pelaaja kokee tekevänsä ohjeiden mukaan mutta todellisuudessa on todella kaukana siitä. Myönnettäköön, että olen ollut myös pelaajana tässä tilanteessa ;)

"Ei mun maila mene noin taakse."

"No, meneepäs."

Toki asiasta täytyy käydä rakentavaa keskustelua, mutta loppujen lopuksi jos pelaajan on haastava hyväksyä valmentajan palaute, voi esimerkiksi käyttää apuna videokuvaa. Monessa puhelimessa on nykyään mahdollisuus ottaa hidastettua videota. Tällä videolla pystyy hyvin osoittamaan sen, mitä on yrittänyt suusanallisesti sanoa. Toki kaikki tämä on tehtävä hyvässä hengessä ja ymmärtäväisesti, koska kuten aiemmin sanottu: omaa liikerataa on erittäin vaikeaa hahmottaa. Hahmottaminen on vaikeampaa mitä enemmän tekemisessä on elementtejä. Esimerkiksi kämmenlentolyönnin hahmottaminen on huomattavasti helpompaa, kuin nurkassa kahden lasin palloon pyöriminen ja sen jälkeinen lyönti.

Hahmottaminen ja lihasmuisti kulkevat kauniisti käsi kädessä ja valmentajan on hyvä opettaa pelaajaa ymmärtämään molempia. Tärkeä askel kaikessa harjoittelussa on ymmärryksen lisääminen. Miltä tuntuu onnistunut lyönti, miltä tuntuu vanha tuttu lihasmuistissa oleva liikerata ja miten se korjataan toivotuksi. (HUOM! Teknisesti onnistunut lyönti tarkoittaa onnistumista suhteessa sen hetkiseen harjoiteltavaan asiaan. Lyönnin lopputulos voi olla epäonnistunut ja rajojen ulkopuolella, vaikka teknisesti oltaisiin onnistuttu…Tämä on hyvä muistaa)

PEDAGOGISET TEHOKEINOT: LIIOITTELU JA “PAKOTTAMINEN”

LIIOTTELU

Liioittelusta mainitsinkin jo aiemmassa tekstissä. Tässä yksi käytännön esimerkki liittyen liioitteluun, kun lähdemme harjoittelemaan kierteisempää bandejaa tai volleytä:

Lähtötilanne on usein se, että pelaaja lyö bandejan erittäin suorana ja pallo pomppaa takalasista aika paljon. Erityisesti tilanteessa, jossa pelaaja pääsee nojaamaan eteenpäin ja aikaa lyönnin suorittamiseen on hyvin, olisi hyvä pyrkiä tehostamaan lyöntiä.

Vaihe 1:

Avataan lapa. Kierteen lyömiseen yksi tärkeä tekijä on se, että uskalletaan pitää mailan lapa ns. auki, eli mailan osumapinta näyttää yläviistoon. Todennäköisesti tässä vaiheessa pelaaja aloittaa lapa auki, mutta kiihdytyksen aikana ennen osumakohtaa on kääntänyt mailan jo suoraksi, jolloin osuma ei tuota kierrettä. Lopputilanteessa mailan osumapinta näyttää hieman alaviistoon. Tästä päästään ensimmäiseen liioitteluun: “Lyö niin, että mailan lapa näyttää myös lyönnin lopuksi ylöspäin”. Tämä ei ole meidän lopullinen tavoite, mutta liioittelun vuoksi ja lavan asennon hahmottamisen takia teemme näin.

Vaihe 2:

Mikäli pelaaja onnistuu vaihe 1:n tavoitteessa, hän todennäköisesti lyö pallon takaseinään, tai jopa sen yli. Miksi? Itse liikerata pysyy vielä samana lihasmuistin takia, mutta mailan lavan asennon kääntäminen aiheuttaa pallon lentoradan muuttumisen radikaalisti. Emme kuitenkaan ole tästä huolissamme. Miksi? Pelaaja on tehnyt meidän toiveittemme mukaisesti ja onnistunut siinä teknisessä asiassa, jota halusimmekin.

Vaihe 3:

Olemme selvinneet muutamasta epätoivon kyyneleestä, kun pallo on lentänyt takaseinän yli. Pääsemme liioittelemaan uudestaan: “yritä lyödä verkkoon”, mutta pyri siihen että edelleen lyönnin jälkeen mailan osumapinta osoittaa yläviistoon. Verkkoon lyödessä liikerata on kovinkin erilainen, kuin takaseinän yli lyödessä mailan lavan ollessa samassa asennossa. Kuitenkin noin radikaali muuttaminen on ihmiselle äärimmäisen vaikeaa ja usein itse asiassa tämä vinkki johtaakin toivottuun lopputulokseen: hyvään, kierteiseen bandejaan. Joskus tässä menee 50 lyöntiä, joskus 10, mutta vielä en ole törmännyt tapaukseen jonka kanssa tällainen menettelytapa ei olisi toiminut.

Taas on tietysti muistettava että tekniikan siirtäminen “koppaharjoituksesta” pelitilanteeseen on pidempi prosessi.

"PAKOTTAMINEN"

Sanan mukaisesti pyritään luomaan tilanne, jossa pelaaja ei voi tehdä mitään muuta kuin oikein (HUOM! Siinä teknisessä osa-alueessa). Tällaisia keinoja on hyvä ottaa käyttöön, kun mallin näyttäminen, sanominen sekä helpotetuissa olosuhteissa harjoittelu ei tuota haluttua lopputulosta.

Esimerkki 1:

Harjoitellaan lyhyempää taakse vientiä. Tähän ehkä yleisin esimerkki on se, että laitetaan pelaaja seisomaan takalasin viereen ja heitetään palloa. Maila kolahtaa lasiin -> taakse vienti on liian pitkä. Samalla tavalla pystyy olosuhteet luomaan jollain muulla esineellä tai ihmisellä. Laitetaan joku kaatuva torni, tuoli, pelaaja, jääkiekkomaali, tötterö sopivaan kohtaan ja aletaan heittää palloa. Kun muutamia toistoja on onnistunut, voidaan poistaa pakote ja koittaa lyödä ilman sitä.

Esimerkki 2:

Harjoitellaan hartioiden kiertoa. Tähän hyvä tapa on käyttää esimerkiksi jalkapalloa, kuntopalloa tai muuta, jota pitää kiinni kahdella kädellä. Tämä pakottaa ihmisen viemään mailan molemmilla käsillä taakse jolloin hartiat kääntyvät lähes automaattisesti. Tätä voi toteuttaa aluksi esimerkiksi
niin, että pitää kahdella kädellä palloa, maila kädessä ja lyönnin aikana pudottaa pallon. Toisia vaihtoehtoja on sitoa kädet yhteen kuminauhalla, viedä maila myös vasemman käden avulla taakse jne. jne.

Esimerkki 3:

Harjoitellaan matalana pysymistä. Tähän on olemassa eräänlainen kuminauha, joka vetää yläkroppaa alas. Se on erittäin raskasta, mutta sen avulla oppii hahmottamaan polvikulmaa ja sitä, kuinka suorana oikeasti pelaakaan.

Esimerkki 4:

Harjoitellaan “blokkausvolleytä”. Kun blokataan palloa, kannattaa pitää maila aika lähellä vartaloa, jotta kontrolli lyönnissä pysyy. Tätä voi harjoitella esimerkiksi laittamalla pallon kainaloon ja lyödessä sen on pysyttävä tiukasti siellä.

SIIRRÄNNÄISVAIKUTUS

Siirrännäisvaikutuksella tarkoitetaan sitä, että harjoitellaan lyönnin liikerataa, tekniikkaa tai liikeketjun hyödyntämistä jotenkin muuten kuin lyömällä ja pyritään siirtämään harjoiteltu tekniikka lyöntiin. Tätä tapaa opettaa voi käyttää erityisesti silloin, jos halutaan käyttää enemmän vartaloa lyönnissä.

Kun ihminen heittää vaikka 3 kilon kuntopalloa, on todennäköisempää että hän käyttää siinä oikeita lihaksia keskivartalosta (sekä jalkoja), kuin mitä hän tekee 360g padelmailan kanssa. Siirrännäisvaikutusharjoituksessa voidaan esimerkiksi ensin heittää 5 kertaa kuntopalloa kahdella kädellä kämmenlyönnin tekniikalla, jolloin toivotut lihakset aktivoituvat ja niiden käyttöön totutaan. Tämän jälkeen lyödään muutama kämmenlyönti ja yritetään pitää vartalon toiminta samanlaisena kuin kuntopalloa heittäessä. Tätä toistetaan useita kertoja kunnes pelaaja alkaa hahmottamaan liikeketjua halutulla tavalla.

Erilaisia opettelu- ja valmennustapoja on paljon. Loppujen lopuksi tärkeintä on löytää kullekin yksilölle sopivat harjoittelumetodit ja hyödyntää niitä tarpeen vaatiessa. Harjoituksista ei myöskään kannata tehdä tehokeinojen ja erikoiskikkailuiden tulvaa, vaan käyttää niitä tarpeen vaatiessa kohdennetusti aina jotain erityistä ongelmaa varten.

Kivoja harjoitteluhetkiä!

Terveisin,
Ville